Vaka Vanha Väinämöinen (Old and Steadfast Väinämöinen)
| Vaka vanha Väinämöinen itse tuon
sanoiksi virkki: "Näistäpä toki tulisi kalanluinen kanteloinen, kun oisi osoajata; soiton luisen laatijata." Kun ei toista tullutkana, ei ollut osoajata, soiton luisen laatijata, vaka vanha Väinämöinen itse loihe laatijaksi, tekijäksi teentelihe. Laati soiton hauinluisen, suoritti ilon ikuisen. Kust' on koppa kanteletta? Hauin suuren leukaluusta. Kust' on naulat kanteletta? Ne on hauin hampahista. Kusta kielet kanteletta? Hivuksista Hiien ruunan. Jo oli soitto suorittuna, valmihina kanteloinen, soitto suuri hauinluinen, kantelo kalaneväinen. Tuli tuohon nuoret miehet, tuli nainehet urohot, tuli pojat puol'-ikäiset sekä pienet piikalapset, tytöt nuoret, vaimot vanhat, naiset keskikertaisetki, kanteletta katsomahan, soittoa tähyämähän. Vaka vanha Väinämöinen käski nuoren, käski vanhan, käski keskikertaisenki soittamahan sormillansa tuota ruotaista romua, kalanluista kanteletta. Soitti nuoret, soitti vanhat, soitti keskikertaisetki. Nuoret soitti, sormet notkui, vanhat väänti, pää vapisi: ei ilo ilolle nousnut, soitto soitolle ylennyt. |
Old, steadfast Väinämöinen
said to himself, "If someone was skilled enough, they could
craft a kantele from a fishbone. When no such artist
appeared, Väinämöinen decided to do
the task himself, become the creator, make an instrument out
of a pikebone, for the eternal joy of all. How could he make the kantele frame? From the jawbone! How could he make the pegs? From the teeth of the jawbone! How to make the strings? From the hair of Hiisi's gelding! Then the instrument was finished and the kantele was ready to play. Young men came, married heroes came, half-grown boys and little girls. Then young girls and elderly women, and all the women of middle age. They all came to see the kantele and to ponder. Väinämöinen asked all the old ones, all the young ones and all the middle aged ones to play the kantele with their fingers. They all played. Young ones played with bent fingers, old ones with trembling fingers, but there was no joy and no music from the instrument. |